lauantai 13. syyskuuta 2014

Suklaatäytekakku

Jes, kerrankin sai leipoa täytekakkua, vaikka ei ollut kenenkään synttärit, äitienpäivä tai mikään muukaan juhla! Kaverit tuli kylään ja he pyysivät täytekakkua, ja mähän olin enemmän kuin innoissani tällaisesta pyynnöstä :)

Poikkesin tällä kertaa kakun teon kolmen päivän säännöstä (ekana päivänä kakkupohja, seuraavana täyttö, kolmantena koristelu) ja täytin ja koristelin kakun samana päivänä, jotta mousse ei menisi jääkaapissa huonoksi. Mutta ei sille tapahtunut yhtään mitään, vaikka puolikas kakku yön yli jääkaapissa olikin :) Eli huoletta voi kuorruttaa jo edellisenä päivänä. Suklaarouhe on Fazerin valmista taloussuklaarouhetta, jota löytyy kauppojen leivontahyllyltä. Sen sain kakun pintaan käyttäen käsiä ja apuvälineenä juustohöylän sopivan kaltevaa tasoa. Kuvat otin heti kädet suklaasta pestyäni, jolloin suklaan harmaus oli huomattavaa. Se katosi yön jälkeen jääkaapissa ollessaan. 




SUKLAATÄYTEKAKKU

pohja
3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/4 dl perunajauhoja
1/4 dl kaakaojauhetta
0,5 tl leivinjauhetta

kostutus
Jaffaa

väliin
aprikoosimarmeladi

suklaamousse
n. 175 g taloussuklaa
1 prk maustamaton tuorejuusto
4 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
1/2- 3/4 dl sokeria

koristelu
2 pss taloussuklaarouhe
1 dl vispikermaa
suklaapapuja


Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää nuolijalla sekoittaen vaahtoon varovasti. Kaada taikina irtopohjavuokaan (halkaisija 20 cm), jonka pohjalla on leivinpaperi. Paista 180 asteessa 20-30 min. Irrota vuoasta ja anna jäähtyä jääkaapissa seuraavaan päivään.  
Sulata taloussuklaa mikrossa pienellä teholla. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja lisää siihen sokerit. Kaada suklaa tuorejuuston joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Yhdistä kermavaahto ja tuorejuustoseos. 
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta alin pohja ja sivele päälle aprikoosimarmeladia. Levitä hieman alle 1/3 suklaamoussesta marmeladin päälle. Aseta toinen pohjalevy ja toista edellinen. Kostuta myös päällimmäinen kerros kevyesti. Levitä loppu mousse kakun ympärille. Koristele suklaarouheella. Vaahdota kerma ja mausta sokerilla. Pursota kakun päälle ruusukkeita ja laita joka toiseen suklaapapu. 

                                   kakkupohjan lähde: Mestari Aleniuksen kakkuklassikot -kirja
                                                           

8 kommenttia:

  1. Oi nam! Näyttää tosi hyvältä :) Ja kostutus jaffalla? Mulla ei oo ikinä käyny mielessäkään, että niin vois tehdä. Sen vinkin taidanki napata ja kokeilla joskus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aui! Ompas hauskaa ettei ole sun mieleen tullu! Kostutukseen voi käyttää mitä vain! Kiva että sain jaettua jotain uutta :)

      Poista
  2. Hieno onnistuminen ! Kauniit pursottelut. Kakun taustaksi olet valinnut sopivasti kirjavan, jotta kakku itse tulee esille !

    VastaaPoista
  3. käviskö toisen makuinen hillo, lapsi ei tykkää aprikoosi hillosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihda ihmeessä paremman suosion tavoittavaan hilloon! Mikä vaan sopii, mutta voisin ehdottaa vadelmahilloa :)

      Poista